Olento puhui, lipevästi kuin voideltu öljy. "Terve", se sanoi. "Ding-dong. Näytät huomattavan paljon päivälliseltä."
"Minä olen Charlie Nancy", Paksu Charlie sanoi. "Kuka sinä olet?"
"Olen Lohikäärme", lohikärme sanoi. "Ja aion ahmia sinut yhtenä suullisena, hattupäinen pikku mies."
Charlie räpytti silmiään. Mitä isäni tekisi? hän pohti. Mitä Spider olisi tehnyt? Hänellä ei kertakaikkiset ollut aavistustakaan. Älä viitsi. Loppujen lopuksi Spider on tavallaan osa minua. Voin tehdä kaiken mitä hänkin.
"Ööh. Et enää jaksa puhua kanssani ja annat minun kulkea esteettä ohitsesi", hän ilmoitti lohikäärmeelle niin vakuuttavasti kuin pystyi.
"Hemmetti, hyvä yritys. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei se käy", lohikäärme sanoi innokkaasti. "Aioin itse asiassa syödä sinut."
"Et satuisi pelkäämään limettejä?" kysyi Charlie, ennen kuin muisti, että oli antanut limetin Daisylle.
Olento nauroi pilkallisesti. "Minä", se sanoi, "en pelkää mitään."
"Et mitään?"
"En mitään", sa sanoi.
"Pelottaako ei-mikään sinua äärimmäisen paljon?"
"Se kauhistuttaa minua suunnattomasti", Lohikäärme myönsi.
"Kuulepas", Charlie sanoi, "Minulla ei ole mitään taskuissani. Haluaisitko nähdä?"
"En", Lohikäärme sanoi vaivaantuneesti. "En todellakaan haluaisi."
Kuului purjeiden kaltaista siipien läpsyntää, ja Charlie oli ksin rannalla. "Se", hän sanoi, "oli aivan liian helppoa."

- Hämähäkkijumala, Neil Gaiman, Otava, sivu 331-332