Hautajaisissa
pelkään sitä kertaa
kun minä olen se
jolle ihmiset nyökkäävät.

Ja kun se ihmeen muistan on mieli levoton,
sydän rauhaton
ja niin kuin taulu raamiton
ja kun sen ihmeen muistan on mieli rauhaton,
sydän levoton
ja niin kuin laulu soinniton

That was when Dean’s eyes fell onto the card house, which was an even weirder sight than an angel going Spiderman. It probably didn’t even count as a card house anymore. It looked like an enormous, honest to god card palace with towers and arches and stairways.

It looked like something that Disney had puked out.

Dean just sat there stunned for a while, trying to decide on which madness to comment first. In the end, he went for: ‘What’s with the Taj Mahal?’

‘I can assure you this looks nothing like the Taj Mahal,’ Cas said without taking his eyes of the slim, central tower he was currently finishing. It was close to the ceiling, hence the upside-down trick most likely. ‘This is the Saint Basil’s Cathedral in Moscow.’
-When air was less solid than the soul, part 2

"Jodi alkuaineena, ei jodi bikinimallina."
- Jese

Olento puhui, lipevästi kuin voideltu öljy. "Terve", se sanoi. "Ding-dong. Näytät huomattavan paljon päivälliseltä."
"Minä olen Charlie Nancy", Paksu Charlie sanoi. "Kuka sinä olet?"
"Olen Lohikäärme", lohikärme sanoi. "Ja aion ahmia sinut yhtenä suullisena, hattupäinen pikku mies."
Charlie räpytti silmiään. Mitä isäni tekisi? hän pohti. Mitä Spider olisi tehnyt? Hänellä ei kertakaikkiset ollut aavistustakaan. Älä viitsi. Loppujen lopuksi Spider on tavallaan osa minua. Voin tehdä kaiken mitä hänkin.
"Ööh. Et enää jaksa puhua kanssani ja annat minun kulkea esteettä ohitsesi", hän ilmoitti lohikäärmeelle niin vakuuttavasti kuin pystyi.
"Hemmetti, hyvä yritys. Pahoin kuitenkin pelkään, ettei se käy", lohikäärme sanoi innokkaasti. "Aioin itse asiassa syödä sinut."
"Et satuisi pelkäämään limettejä?" kysyi Charlie, ennen kuin muisti, että oli antanut limetin Daisylle.
Olento nauroi pilkallisesti. "Minä", se sanoi, "en pelkää mitään."
"Et mitään?"
"En mitään", sa sanoi.
"Pelottaako ei-mikään sinua äärimmäisen paljon?"
"Se kauhistuttaa minua suunnattomasti", Lohikäärme myönsi.
"Kuulepas", Charlie sanoi, "Minulla ei ole mitään taskuissani. Haluaisitko nähdä?"
"En", Lohikäärme sanoi vaivaantuneesti. "En todellakaan haluaisi."
Kuului purjeiden kaltaista siipien läpsyntää, ja Charlie oli ksin rannalla. "Se", hän sanoi, "oli aivan liian helppoa."

- Hämähäkkijumala, Neil Gaiman, Otava, sivu 331-332